Aluevaalit lähestyvät, muuttuuko mikään?

Pohjois-Pohjanmaan Siniset > Blogit > blogit > Aluevaalit lähestyvät, muuttuuko mikään?

Parin kuukauden kuluttua joulu joutuu ja sen jälkeen koittavat tammikuun aluevaalit. Kuinka moni meistä on sisäistänyt soteuudistuksen ja sen luotaamat aluevaalit, se on vain arvailtavissa. Ennakoisin äänestysaktiivisuuden jäävän jopa alle 40 prosentin, sen verran lähelle keväällä pidettyjä kuntavaaleja nämä vaalit ajoittuvat. Soteuudistuksella tavoitellaan paisuvien sosiaali-ja terveysmenojen kasvun hillitsemistä, mutta ovatko ne tämänkään uudistuksen myötä toteutettavissa, epäilen vahvasti. Työvoimapulasta kärsivä hoitoala ja sen ohella kansanterveys eivät kohene hallintoa lisäämällä, vaan sallimalla sairastuneiden tulla hoidetuiksi viivytyksettä.

Pohjois-Pohjanmaalla useat suuret puolueet ovat jo nimenneet kymmenittäin ehdokkaita listoilleen ja me Sinisetkin olemme pakotetut olemaan mukana omalla vaatimattoman kokoisella, mutta sitäkin sinnikkäämmällä kokonpanolla, sillä soteasiat eivät jätä kylmäksi ketään. Olemme selkeästi altavastaajia taloudellisten resurssien ollessa pelkästään omarahoitteisia, mutta puolueemme ideologia ei salli hylätä kanssaihmisiä missään tilanteessa. Meidän listalla on tilaa ja toivommekin, että saisimme joukkoomme lisää ehdokkaiksi ennakkoluulottomia ja vastuuntuntoisia soteasioiden ” toisinajattelijoita ”, joilla on rohkeutta ja uskallusta edustaa ideologiaamme ja puuttua nykyisen terveysalan ongelmiin konkreettisin ehdotuksin ja toimin.

Suhteellisen vähäväkisen ja nopeasti ikääntyvän kansakunnan hallituskoalitiot vuorollaan ovat kasvattamassa mieluimmin hallintosektoria, kuin tarttuvat ongelman ytimeen eli koko kansakunnan ennaltaehkäisevään tervehdyttämiseen. Henkilökohtaisesti ajattelen, että terveydenhoito on jokaiselle ihmiselle se ensimmäinen hyvinvoinnin peruspilari, jota ei saisi eettisistä syistä sallia kilpailuvetoiseksi businestarkoituksessa, vaan sen tulisi olla neutraali voittoa tavoittelematon ja tuottamaton toimiala, jossa niin julkinen kuin yksityinenkin toimija saavat kuluja vastaavan rahoituksen valtion varoista. Tämä sallisi myös meidän Sinisten esille nostaman yksityisen perhelääkärijärjestelmän kehittämisen ja toiminnan, jonka tavoitteena hoitoonpääsy nopeutuu, potilaan kokonaisvaltainen terveydentila tulee huomioiduksi, lääkekulut alenevat ja sairauspoissaolojen määrä vähenee tuoden säästöä kansantalouteemme varsin monialaisesti.

On väärin, että nykyisin vähävarainen väestönosa joutuu yhä useammin talousahdinkoon pitkittyneen hoitoonpääsyn seurauksena. Kansantaloutemme pelivaraa hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpitoon tulee kohentaa osaltaan pureutumalla sitä nakertavaan sotealaan todellisten toimintakäytäntöjen uudistuksella. Tämä aihealue on laajemmin tarkastelun kohteena puolueemme omassa työryhmässä ja siitä kuullaan lisää aivan lähitulevaisuudessa. Nyt julkisuudessa ja eduskunnassa käsitelty soteuudistus ei ole todellinen uudistus, joka ratkaisee akuutin hoitajapulan ja sairauksien pitkittymisen. Keinoista katalin on mennä siitä missä aita on matalin eli lisätä byrokratiaa ja luoda uusi veroporras, näin on valitettavasti nytkin käymässä.

Jari Pirinen