Tekijä: Jari Pirinen

Pohjois-Pohjanmaa > Articles by: Jari Pirinen
Kenelle kuuluu vastuu kuntien elinvoimasta?

Kenelle kuuluu vastuu kuntien elinvoimasta?

Kuntavaalien lähestyessä monet kuntalaiset asettavat toiveensa elinolojensa kohentamiseen seuraavan valtuustokauden aikana. Harva kuitenkaan hyväksyy veronkorotuksia tai säästötoimia näiden toiveiden toteuttamiseksi. Kuntien tehtäväkenttä on laaja käsittäen yli viisisataa lakisääteistä tehtävää, lisäksi muita vapaaehtoisia vastuita. Kuntien, kaupunkien ja kansakuntamme elinvoima on riippuvainen väestömäärästä.

Toimet kansallisen syntyvyyden lisäämiseen eivät ole pelkästään paremmissa hetekoissa, vaan perhepolitiikassa, jossa yhtenä vaihtoehtona tulee olla myös eläketuloa kartuttava kotiäidin palkka. Tämän tulisi olla suurin kansallinen investointi tulevaisuutemme turvaksi. Olemassa olevan väestön keskittämispolitiikka ei lisää yhteiskuntamme hyvinvointia, vaan tappaa haja-asutusalueet ja maaseudun lisäten eriarvoistumista ja kansanterveydellisiä-ja taloudellisia ongelmia entisestään.

Oulu on esimerkki siitä, kuinka asioita on hoidettu samojen useita kymmeniä vuosia valtuustossa olleiden kumppanusten kesken. Kaikkia poliittisia toimijoita ei haluta pöytiin, joissa leivotaan suuntaviivat seuraaville valtuustokausille. Kuntalaisen näkövinkkelistä kestopäättäjien toimet ovat olleet keskinkertaista tasoa.

Oulussa ei edelleenkään ole matka-ja konferenssikeskusta, ei kansainväliset mitat täyttävää urheilustadionia, ei palveluiltaan monipuolista vierasvenesatamaa, eikä täällä sykkelöidä kotimaisilla kaupunkipyörillä. Esikaupunkialueilta ja haja-asutusalueilta on viety palvelut, lopetettu koulut, vähennetty joukkoliikennettä ja sammutettu kylien elinvoima. Osa vanhusväestöön kuuluvista ajautuu huutolaisen asemaan, kotihoidontuki loppuu lapsiperheiltä, kaupungin matalapalkkaiset ateria-ja puhtaanpitopalveluiden työntekijät ulkoistetaan ja niin edelleen.

Kaikki tämä ja paljon muuta ”samalla rahalla”. Mutta kenelle se vastuu vallitsevasta olotilasta todellisuudessa kuuluu? Siinä kuutioitavaa jokaiselle äänioikeutetulle näin kuntavaalien alle.

Jari Pirinen

puheenjohtaja

Oulun Siniset ry

Kohti kotiäidin palkkaa

Kohti kotiäidin palkkaa

Yhteiskuntamme on kehittynyt valtavin harppauksin viimeisten vuosikymmenten aikana ja pääosin positiiviseen suuntaan. Teknologian huima edistyminen on tuonut helpotusta arjen ruutiineihin, helpottanut työtehtäviä, parantanut palveluja sekä lisännyt tietoisuutta elinolojemme ja tarpeidemme tyydyttämiseksi. Kaikkea näistä hienouksista emme edes tiedosta, emmekä niitä välttämättä tarvitse, sillä elämämme ei ole pelkkää teknologiaa.

Jotakin on ollut kuitenkin menossa pieleen jo pitemmän aikaa kiireiseksi muodostuneessa elämänrytmissämme. Monilla aikuisiän saavuttaneilla ei riitä aikaa muuhun kuin nopeasti muuttuviin työtehtäviin, omiin harrastuksiin ja someyhteisöissä sukkulointiin, toiset taas eristäytyvät omiin poteroihinsa, joista heitä ei saada hyötykäyttöön yhteiskuntamme vahvistamiseksi. Älylaitteet ovat osaltaan tehneet tehtävänsä. Monet perheet jäävät perustamatta ja monissa perheissä lapset joutuvat toissijaiseksi pelinappuloiksi ja tulonlähteiksi niille, jotka tämän kehityksen tiedostavat ja sitä ruokkivat.

Kasvatusvastuun tietoinen ja laajasti hyväksytty siirto kodin ulkopuolisille tahoille tuo työtä niin julkiselle kuin yksityisellekin sektorille, mutta onko sen vaikutuksia todellisuudessa tutkittu riittävästi, koska yhä useammalla lapsella on keskittymisvaikeuksia elämänkaarensa alkumetreiltä lähtien. Jos parivuotias lapsi on herätetty kesken yöunien ja istutettu pyöräntarakalle aamu kuudelta, viety tarhaan / hoitopaikkaan ja haettu iltapäivällä tai alkuillasta oman työpäivän uuvuttamana kotiin, niin olisi kohtuullista miettiä lapsen ajatusmaailman kehittymistä suhteessa kotihoitoon. En väitä, että sopeuttaminen sosiaaliseen kanssakäymiseen olisi huono asia, mutta se mikä sopii toiselle, niin se voi silti vahingoittaa toista. Päiväkerhoissa tai tarhoissa ei opita pelkästään hyvää sosiaalista kanssakäymistä, vaan siellä mahdollistetaan myös toisenlainen käytösmalli.

Useimmille äideille käytäntö lapsen viemisestä päivähoitoon on pakonsanelemaa taloudellisin perustein. Koska kaikilla naisilla lähtökohdat aikuisiän saapuessa eivät ole samanlaiset, on ymmärrettävää se, että perheen perustaminen on niin suuri riski, että sitä ei haluta ottaa. Ei vaikka haaveena olisikin oma jälkikasvu ja heistä hellä huolenpito aikuisikään saakka. Syitä on monia, kuten omat kokemukset lapsuusajasta, fysiologiset ja biologiset tekijät ja lukuisat muut syyt. Toisilla on taas lähtökohdat optimaaliset koulutuksen ja työtehtävien ohella ja heillä on varaa ostaa tuloillaan ne askelmerkit lapsille, joita jokainen äiti ja äiteyttä harkitseva toivoisi omalle lapselleen.

Kun maassamme on yleisen mittapuun mukaan tarjolla huippukoulutusta niin yliopistoissa kuin ammattikorkeakouluissakin, niin voisi olettaa, että gradun ja väitöskirjan tekijöille on otollinen aihe tutkia vaihtoehdot syntyvyyden kohentamiseen kansallisella tasolla. Olisi mielenkiintoista tietää se, että miten kotiäidin palkka, joka voisi koostua esimerkiksi lapsilisistä, kotihoidon tuesta ja vaikkapa takuueläkettä vastaavasta summasta yhteinäisenä eläkettä kartuttavana tulona, vaikuttaisi lasten ja vanhempien terveyteen, työllisyyteen ja kokonaisuudessaan kansantalouteemme. Yhteiskuntamme ei pärjää tällä väkimäärällä ja luonnollisin tapa kasvattaa väkimääräämme on sinisten ajama kansallinen perhepolitiikka, jonka sisällön tulee olla suurin kansallinen investointi tulevaisuutemme turvaamiseksi. Kotiäidin palkka on tutkimisen arvoinen asia, eikä vähiten lapsen ja äidin näkökulmasta.

Jari Pirinen

puheenjohtaja

Pohjois-Pohjanmaan Siniset ry

Sinisten erkaantumisesta omaksi puolueeksi

Sinisten erkaantumisesta omaksi puolueeksi

On yhä vielä ihmisiä, jotka eivät tunnista sinisten ja nykypersujen eroavaisuuden syitä ja perusteita eli sitä miksi perussuomalaiset hajosivat heti Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen 2017. Vallalla on käsitys, että silloiset perussuomalaisista eronneet ministerit olisivat ajaneet vain omaa etuaan saadakseen säilyttää ministeripaikkansa. Mutta entäpä ne muut kansanedustajat ja silloinen eduskunnan puhemies, jotka lähtivät ministeriviisikon ohessa perustaen oman eduskuntaryhmän tietäen ja hyväksyen mahdolliset seuraukset. Persujen puoluejohdon muutoksen seurauksena muuttui puolueen arvopohja siinä määrin, että uuden puoluejohdon ideologia ei vastaa enää sitä ajatusmaailmaa, jonka eteen muun muassa Perussuomalaiset puoleen perustaneet ja puolueesta eronneet kansanedustajat sekä osa kenttäväestä ovat työtänsä tehneet.

Käenpoikasina persuihin pesiytyneet tekivät Jyväskylän puoluekokoukseen sellaisen ryntäyksen, jollaista silloinen puoluejohto ei osannut ehkä ennakoida, eikä uskonut niin tapahtuvan. Suosiostaan jäsenistön keskuudessa otettu Jussi Halla-aho nousi monelle silloiselle puolueen jäsenelle yllätykseksi puheenjohtajaksi ja vei valinnallaan tietoisesti persut ulos hallituksesta. Asia sinetöitiin paikalla olleiden Halla-ahon kannattajien toimesta siten, että puolueen varapuheenjohtajistoon ei valittu edes silloista puolustusministeri Jussi Niinistöä. Sittemin Halla-ahon taakse asettuneet persut ovat esittäneet marttyyreja uskottelemalla ymmärtämättömille, että persut on heitetty ulos hallituksesta, vaikka juuri se oli Halla-aholaisten tavoite.

Soinin johdolla persujen pitkäaikainen tavoite oli päästä vaikuttamaan konkreettisesti hallituksesta käsin Suomen sisä-ja ulkopolitiikkaan. Halla-ahon johdolla tavoite oli päästä takaisin suurimmaksi oppositiopuolueeksi, jolloin sanomisistaan ei tarvitse vastata. Persuista lähti tuon puoluekokouksen seurauksena ymmärrys, vastuunkanto, inhimillisyys ja uskallus tehdä asioiden eteen konkreettisia tekoja. Nykyisiin persuihin jäi viha Soinia ja muita puolueesta eronneita ministereitä sekä jäsenistöä kohtaan, loputon kateus toisia menestyviä ihmisiä kohtaan, ymmärtämättömyys tekojen ja puheiden välisestä erosta, vastuunpakoilu kannatuksen laskun pelosta sekä solvaukset ja toisten syyllistäminen tehdyistä toimenpiteistä valtion asioiden hoitoon. Ken sellaisen arvomaailman sisäistää, niin silloin persut ovat oikea puolue heille.

Siniset pysyivät edellisellä vaalikaudella sovitusti hallitusohjelman takuumiehinä tappiin saakka. Valitettavasti suuri osa kansalaisistamme ei osannut sitä arvostaa, eikä ollut valmis maan talouden tasapainottamiseen, työllisyyden kohentamiseen sekä maahanmuuttoon liittyvien ongelmien ihmisoikeuksia kunnioittaviin ratkaisuihin. Nyt me siniset jatkamme työtämme eduskunnan ulkopuolella kuntien ja kaupunkien valtuustoissa ja niihin liittyvissä sidosryhmissä. Me toimimme ilman puoluetukea, jota persut ovat vaihtoehtobudjetissaan vaatineet poistettavaksi. Näinköhän heilläkään, kuten muillakaan eduskuntapuolueilla piisaisi tarjottavaa tori- ja yleisötapahtumissa sekä ostettua ohjelma-aikaa sosiaalisessa mediassa, jos he sen kaiken omasta henkilökohtaisesta massistaan joutuisivat kustantamaan. Rohkenen epäillä. Aika näyttää mihin suuntaan kansalaisten mielipiteet yhteiskuntamme kehittämiseksi muotoutuvat. Me siniset pysymme hereillä koko ajan.

Jari Pirinen

puheenjohtaja

Pohjois-Pohjanmaan Siniset ry

Kuntavaalien ajankohtaa tulisi siirtää

Kuntavaalien ajankohtaa tulisi siirtää

Nyt kun painimme edelleen laajenevan koronavirustaudin kanssa, olisi järkevää siirtää ensi kevään kuntavaalien ajankohtaa siihen saakka, kunnes tartuntojen leviäminen saadaan selätettyä, tauti kuriin ja kansalaiset, yritykset sekä muu toiminta pääsevät normaaliin elämänrytmiin. Ei ole juuri pätevämpää syytä siirtää vaaleja kuin tällainen kansakuntamme rahkeita koetteleva kulkutauti, jonka hallintaan saanti vie vielä rokotustenkin käynnistyttyä vähintäänkin ensi kesään.

On turhaa riskeerata väestön henkinen ja fyysinen terveys poliittisten valintojen alttareille toritapahtumissa ja muissa yleisötapahtumissa sekä äänestyspaikoilla tulevan kevään aikana, sillä perinteisen vaalipropagandan uhreiksi joutuvat ehtii voidella makkaralla ja katteettomilla vaalilupauksilla myöhempänäkin ajankohtana.

Poliittisten toimijoiden arvioitavana on siis kumpi nousee etusijalle, puolueen etuko vai kansalaisten terveys. Eduskunta voi päättää vaalien siirrosta pikaisestikin uudella lailla tai lisäyksellä nykyiseen vaalilakiin. Tässä tilanteessa vaalien siirtäminen tulisi olla selvää kaikille vastuunsa tunteville puolueille, koska virustaistelu vääristää poliittista agendaa aivan oleellisesti. Mukaan ovat nousseet ennenkokematon valtion velkaantuminen sekä EU:n yhteinen elvytyspaketti, joiden varjolla keskustelu kuntaisten arjen ongelmista siirtyy toisille raiteille. Jokaisen puolueen on uskallettava antaa tilanteen normalisoitua kannatusmittauksia tuijottamatta, sillä koronaviruksen seurauksilla ei tule tehdä kuntapolitiikkaa.

Jari Pirinen

puheenjohtaja

Oulun Siniset ry

Pohjois-Pohjanmaan Siniset ry

Vastuullisuutta kuntapolitiikkaan

Vastuullisuutta kuntapolitiikkaan

Kuntataloudessa ei kasvua tapahdu juuri muussa kuin asiakasmaksuissa ja lainataakan määrässä. Yhdessä tekemisen aito henki on usein hukassa kuntalaisten näkövinkkelistä, sillä puolueiden etu asetetaan etusijalle kestokuntapäättäjiksi asemoituneiden kesken. Jälki on myös sen mukaista ainakin Oulussa. Matkakeskuksesta ei ole tietokaan ja muutkin työllisyyttä ja elinvoimaa kasvattavat rakennushankkeet kampitetaan puolueideologiaan nojaten vuoron perään toisten iloksi tai suruksi vaalikausi toisensa jälkeen. Veronmaksajista on uupelo ja veropohjan laajentamisessa on vaikea löytää uusia verotettavia kohteita, joilla ei olisi vaikutusta myös pienituloisten arkeen.

Nopeaa lääkettä kuntatalouden kohentamiseen ei ole ilman laajentuvaa yrittäjyyttä, joten kuntien tulee suosia suomalaisia yrityksiä hankinnoissaan. Väki vanhenee ja huoltosuhde heikkenee nopeammin kuin uusia kansalaisia syntyy kantaväestömme toimesta. Helppoa elämää tavoittelevia maahantulijoita ei saada valjastettua kohentamaan kansantalouttamme. Ainoastaan lähtömaissaan työntekoon tottuneet ja motivoituneet osaajat ja tänne työmarkkinoille suuntautuneet kulttuurimme, kielemme ja elintapamme omaksuvat voivat tuoda toivottua kasvua taloussektorille. Muu maailma kärsii ylikansoittumisesta, meillä tilanne on päinvastainen. Sisämarkkinamme ovat maailman mittakaavassa varsin mitättömät. Meitä karkaavat suuret yritykset ja investoinnit suurten markkinoiden maihin osittain kilpailukykymme menettämisen seurauksena ja se heijastuu suoraan kuntatalouteen.

Pitkällä aikavälillä vain kansallinen lapsimyönteinen perhepolitiikka on se tukipilari, jonka varaan voimme laskea oman hyvinvointimme säilyvyyden ja jatkuvuuden. Sinisten kuntavaaliohjelmassa nostamme lapsiperheet keskiöön. Lisää lapsia kuntiin yhteisöillä ja tukipalveluilla. Vauvarahat laajasti käyttöön ja päivähoitomaksut pois. Lasten kotihoitoa on tuettava kuntalisillä ja kotiäidin palkka tulevaisuuden tavoitteeksi niille, jotka eivät halua työmarkkinoille lasten ollessa alle kouluikäisiä. Alennetaan kiinteistöveroa ja rakennetaan perheasuntoja. Kyläkouluja ei kaadeta, vaan niistä luodaan loistavia lähikouluja ja kyläyhteisöjen sydämiä joiden kyljissä peltipoliisit turvaavat koulutiellä liikkujat.

Emme silti unohda muitakaan väestöryhmiä, vaan kohtelemme eritoten vanhuksia arvokkaina asiantuntijoina ja kokeneina kuntalaisina, joiden palvelut ja hoiva tulee turvata aukottomasti. Sotaveteraanit ja lotat tulee nimittää kunniakuntalaisiksi. Populisimilla parannetulla maailmalla ei ole katetta ilman tekoja ja vastuunkantoa, sen me siniset tiedämme muita paremmin.

Jari Pirinen

puheenjohtaja Oulun Siniset ry

Oulun Siniset ry

Oulun Siniset ry

Oulun Siniset ry piti syyskokouksensa 4.10.2020 Oulussa tehden henkilövalintoja vuodelle 2021.

Puheenjohtajana jatkaa Jari Pirinen ja hallituksen jäseniksi valittiin Vaili Jämsä-Uusitalo, Maija Piippo, Anne Snellman ja Marjukka Pirinen. Yhdistys valmistautuu ensi kevään 2021 kuntavaaleihin etsimällä joukkoonsa kuntapolitiikasta kiinnostuneita uusia kasvoja sekä aiempaa kokemusta omaavia yhteistyökykyisiä mielipidevaikuttajia. Valtakunnan politiikassa hallitus vastaan oppositio antaa nyt mahdollisuuden erottautua molempien joukosta myös kuntapolitiikassa luomalla uutta kansalaislähtöistä ja pitkälle tulevaisuuteen luotaava kuntapolitiikka, jossa hyväksi koetut ratkaisut saavat seurakseen kokeellisia uusia toimintamuotoja. Sinisille on edelleen siis hyvin tilausta, joten toimimme ilman puoluetukea kansalaistemme kokonaisetu edellä.

Pohjois-Pohjanmaan Siniset ry

Pohjois-Pohjanmaan Siniset ry

Pohjois-Pohjanmaan Siniset ry piti syyskokouksensa 4.10.2020 Oulussa. Kokouksessa tehtiin seuraavat henkilövalinnat. Puheenjohtajana jatkaa Jari Pirinen Oulusta ja hallituksen jäseniksi tulivat nimetyiksi Vaili Jämsä-Uusitalo Oulusta (- ), Paula Juka Muhokselta ( Mari Juka Muhos), Petteri Juka Muhos (Petri Holm Muhos ), Toivo Kinnunen Tyrnävä ( Mirja Viinala Haapavesi ), Pirkko Mattila Muhos ( Marjukka Pirinen Oulu ), Anne Snellman Oulu ( Maija Piippo Oulu ), Riku Syrjälä Oulu ( Jouko Heino Muhos ), Jarmo Viinala Haapavesi ( Sari Vatjus Haapavesi ).

Yhdistys antoi samalla julkaisuvapaan julkilausuman.

Pohjois-Pohjaanmaalla on työttömiä työnhakijoita 6000 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Pohjois-Pohjanmaan Siniset ovat huolissaan työttömyyden kasvusta ja koronaviruksen aiheuttamista ongelmista yrittäjille. Uuden yrityksen perustaminen on kalliimpaa kuin jo perustetun yrityksen ylläpitäminen. Kuntien taloudellinen asema on heikko koronan vuoksi työttömyyden sekä lomautusten vähentäessä verotuloja. Tässä tilanteessa on valtion luovuttava kuntien Kelalle työttömyyden perusteella maksettavasta pitkäaikaiistyöttömien työmarkkinatuesta kuntien lainataakan keventämiseksi.

Netti ja ikäihmiset

Netti ja ikäihmiset

Monet ikäihmiset eivät edelleenkään pysty asioimaan nettiin siirretyissä palveluissa joko netin puuttumisen vuoksi tai sen käytön vaikeuden vuoksi. Vaikka tarjolla on opastusta seniori-ikäisille joissakin opistoissa ja vastaavissa yhteisöissä, on useilla yksin ja kaksinkin asuvilla vaikeuksia osaamisessa ja pelkotiloja tietojensa leviämisestä juuri osaamattomuuden vuoksi. Kun tietokone puuttuu, jää monet asiat, kuten pankkiasiat ja vastaavat myös liikuntarajoitteisilla, muistisairailla ja heikkokuntoisilla senioreilla valtakirjoilla toimiville sukulaisille tai jonkun muun henkilön toimitettavaksi. Kotiin annettujen palvelujen oheen olisi saatava selkeä opastus tälle väestöryhmälle netin peruskäyttöön tärkeimmissä asioissa. Ellei asiakas omista nettiä, olisi saatava aikaan viranomaisten hyväksymän ja valvoman palveluavustajan mukana kulkeva turvallinen asiakaskäyttöön tarkoitettu nettiyhteys ja siihen suojattu käyttöjärjestelmä, jolla kotona asuva ikäihminen voisi tarvittaessa opastetusti toimittaa tarvitsemansa asiat hänelle luoduilla verkkotunnuksilla ja salasanoilla. Tässä asiassa olisi tehtävä nopeaa yhteistyötä eri viranomaistahojen, palveluntarjoajien ja omaisistaan huolta kantavien kesken, sillä jokaisella kansalaisellamme on oltava mahdollisuus tasavertaisesti hoitaa asiansa nykyisin vaaditulla tavalla.

Jari Pirinen Oulu

puheenjohtaja

Pohjois-Pohjanmaan Siniset ry

Kuunteluoppilaasta kuntapäättäjäksi

Kuunteluoppilaasta kuntapäättäjäksi

Lähestyvät kuntavaalit ovat jo kynnyksellä ja ehdokashaku on käynnistynyt puoluekentällä vaihtelevalla tavalla vallitsevista olosuhteista johtuen. Läheskään kaikkia kansalaisiamme ei edes kiinnosta mitä omassa kunnassa tai kaupungissa tapahtuu ja mistä rahoitus julkisille palveluille ja infraan saadaan koottua. On totuttu siihen, että toimeen kuitenkin tullaan tavalla taikka toisella, jos ei omin kustannuksin, niin yhteiskunnan varoin.

Varttuneempi väestönosa on yleensä valveutuneempi siitä mihin yhteiset varat käytetään, koska kokemusperäistä tietoa on karttunut elämän varella jälkipolvia enemmän. Toisaalta aika usein kuulee ikääntyneimpien kanssa keskustellessa todettavan, että kun ei nyt enää mitään isompaa muutosta tulisi mihinkään asiaan omana elinaikanani, niin nuoret tehkööt sitten mitä haluavat, kun meistä aika jättää. Tiettyä viisautta niissäkin ajatuksissa tietenkin on, sillä maailma on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana todella hurjasti ja edelleen vauhtia tulee lisää.

Nuorempi väestönosa on saanut syntyä vallitsevaan digiyhteiskuntaan, joten heillä lienee ajatuksetkin toisella tasolla kuin varttuneemmalla väestönosalla. Kehitystä ei kuitenkaan voida pysäyttää, mutta sen kulkuun ja suuntaan toki voidaan vaikuttaa. Tämän vuoksi olisikin tärkeää, että yhteiskunnallisia asioita olisi päättämässä vaihtuvainen joukko eri-ikäisiä kuntapäättäjiä. On lukuisia esimerkkejä siitä mitä tapahtuu kunnissa ja kaupungeissa, joissa samat päättäjät istuvat useita vuosikymmeniä turvalliseksi kokemassaan päätöksentekoelimissä jarruttaen ja siirtäen edistyksellistä toimintaa omien tuntemustensa tai poliittisen yhteisönsä pohjalta, unohtaen yhteisen hyvän. Mielestäni kuntapäättäjänä saisi olla yhtäjaksoisesti maksimissaan viisi vaalikautta eli kaksikymmentä vuotta. Vähemmässäkin ajassa lupaukset ja näytöt voi lunastaa ja antaa tilaa uusille kokelaille uusine innovaatioineen. Kunnissa päätetään kuntalaisilta veroina sekä palvelu-ja lupamaksuina kerättyjen varojen kohdentamisesta lakisääteisesti kuntien eri toimialoille, joten sen luulisi kiinnostavan jokaista ääänioikeuden saavuttanutta ja sen kynnyksellä olevaa kuntalaista.

Puolueet hakevat nyt uusia ehdokkaita ja toivottavaa olisi, että äänivaltaiset kuntalaiset ikään katsomatta kiinnostuisivat ja hakeutuisivat ehdokkaiksi kaikkiin niihin puolueisiin, joissa edistyksellistä ja uudistusmielistä konservatismiä vaalitaan ja pyritään toteuttamaan. Siniset tarjoavat uusille kasvoille mahdollisuuden vaikuttaa oman kuntansa kehittämiseen sellaiseksi yhteisöksi, joissa vastuuta ei siirretä tiukankaan paikan tullen ja oikeudet sekä turvallisuus toteutuvat elinolojemme vahvistamiseksi. Ei ole niin hasssua ideaa hyvinvoinnin lisäämiseksi, etteikö se jo sellaisenaan olisi toteuttamiskelpoinen tai etteikö siitä jalostuisi sellaisen käyttökelpoinen tapa tai toimintamalli, jolla yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus kuntalaisten keskuudessa vahvistuisi entisestään oleellisesti. Arvoisa nuori, työikäinen tai eläkeläinen, älä jää kuunteluoppilaaksi, vaan ota ja rohkaise mielesi ja toteuta määrätietoista ja kauaskantoista kuntapolitiikka oman kuntasi elinvoiman kohentamiseksi yhdessä meidän kanssamme. Ovi on auki, astu sisään.

Jari Pirinen Oulu